| Rotu | rottweiler |
|---|---|
| Rekisterinumero | FIN21115/05 |
| Rekisteröinti | normaali |
| Syntymäaika | 31.3.2005 |
| Sukupuoli | uros |
| Väri | musta ruskein merkein |
| Kasvattaja | FINNMAIDEN'S |
20.2.2007
Vuosi on tainnut sitten vierähtää kirjoittamatta näille sivulle postin postia. Koiranelämää on silti vietetty normaaliin tapaan. Vuoden aikana Rivasta on kasvanut ihan koiran näköinen. Korvat suhteessa päähän ovat oikeaa kokoa. Kesällä käytiin vaeltamassa neljä päivää Saariselkä-Ivalo -akselilla. Riva pärjäsi oikein hyvin, mitä nyt sääsket vähän söivät. Onneksi ei raapinut itseään lainkaan. Alkumatkasta ei meinannut ruoka maistua koiralle, josta vähän huolestuimmekin. Äiskän ja Iskän mustikkapuuroannosten sotkeminen ruokaan korjasi homman koko loppumatkaksi. Galleriassa kuvia reissulta.
Puruharrastus on jätetty kokonaan auton puutteen vuoksi. Jospa koiran kypsällä iällä opiskelijat siirtyisivät töihin ja hommaisivat vanhan volvofarmarin tai tosi ison maasturin. No, pienemmälläkin pääsisi. BH-kokeeseen meno on tällä hetkellä enemmän isännästä, kuin koirasta kiinni. Jonkun pitää alkaa pistää vauhtia rattaisiin. Marraskuu ja joulukuu olivat ainakin Oulussa tuskastuttavan liukkaita ja lumettomia. Vuodenvaihteen jälkeen on päässyt järvenjäälle (lumihankeen) juoksemaan. Galleriassa on tuoreita kuvia meidän peruslenkiltä, jossa käydään vähintään kerran päivässä. Samaisella äänivallilla käydään myös leikkimässä.
11.3.2006
Riva täyttää kuun lopussa vuoden, ja painoa on kerääntynyt noin 45kiloa. Purutreenit ovat olleet pienellä paussilla, koska olemme matkustelleet paljon ja autoakaan emme ole joka treeneihin saatu. Tottiskurssi oli ja meni, ja jotain jäi käteenkin :). Kunhan ilmat lämpenevät aloitamme purutreenit jälleen, ja toivomme, että Rivalla kiinnostaa siellä muukin kuin hevosen lannan syöminen. Hevosmaneesi ei ole ehkä paras paikka aloittaa puruilua. Rivalla on myös tällä hetkellä menossa tottiskurssi, jossa harjoitellaan BH-kokeessa olevia asioita. BH-kokeeseen mennään hamassa tulevaisuudessa. Rivaa tönäisi auto ollessamme Rovaniemellä, mutta selvisimme pelkällä säikähdyksellä, ja Riva mustelmilla.
27.10.2005
Paljon on tapahtunut ja Riva on kasvanut silmissä, Riva on nyt paria päivää vaille 7kk. Tällä hetkellä painoa löytyy ~36 kiloa ja säkää on kertynyt reilusti yli 60cm. (Rivan mielestä mittanauha on niin jännä asia ettei paikalla voi olla) Marraskuussa alkaa tottis, ja purutreenejä käymme katsomassa nyt sunnuntaina, saa nähdä mitä Riva niistä tuumaa.
31.8.2005 Sivut avattu
Riva eli Finnmaiden's Uncle Sam on puolivuotias rottweiler. Tällä hetkellä koiralle etsitään ohjattua harrastustoimintaa kotona ja pihalla temmellyksen vastapainoksi. Luultavasti aloitetaan tottiksesta. Riva ei ole ruuan edessä nenäänsä nyrpistänyt ja metsästä löytyy omatoimisesti jälkiruuat: vadelmat, mustikat ja puolukat. Pentu kasvaakin silmissä. Omalla pihalla vartiontihalu on kova, mutta sisällä voi ottaa rennommin ja tulla vaikka syliin.
28.8.2005 Pentutreffit Petikossa
Vantaalla Petikon kentällä järjestettiin tapaaminen Rivan sisarusten kesken. Paikalle saapui kahdeksan kymmenestä pennusta huoltojoukkoineen, sekä vanhemmat pitämään kakarat aisoissa. Ohjelmassa kahvinjuonnin lisäksi oli esittelykierros, hampaiden tarkastusta ja vapaata telmimistä. Galleriassa kuvia tapaamisesta.